Amerikanakita, kontrastien rotu
Historiaa
Amerikanakita on suuri koirarotu joka sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen, kun Japanista vietiin Amerikkaan Akita-koiria. Alun perin Japanin Akitoja jalostettiin ristiin rastiin sekä käytettiin niin metsästykseen, koiratappeluihin ja paimentamiseen mikä selittää niiden monipuolisen ulkonäön sekä luonteenpiirteet.
Suomeen Amerikanakita rantautui noin 1980–1990 välillä. Kuten muuallakin maailmassa, rotua kutsuttiin yksinkertaiseksi ”Akitaksi” ja näiden pystykorvien itämaiset sisarukset olivat kasvaneetkin hieman erilaisiksi, jolloin FCI (Kansainvälinen koiranjalostusliitto) erotti rodut nimeltään Japanin Akitoiksi, ja amerikkalaistyyppinen Akita päätyi nimeen ”Great Japanese Dog” eli Suurijapaninkoira, ”amerikanakita” rotunimitykseen päädyttiin vasta vuonna 2006.
Ulkomuoto
Amerikanakita on isokokoinen, jykevän rungon omaava molossityyppinen koira. Niiden päätä voi kuvailla karhumaiseksi ja sen kruununa ovat eloisat pystykorvat. Rodun turkki on kaksinkertainen ja tuntuu hieman karhealta. Rodulla ilmenee myös resessiivisenä geeninä pitkäkarvaisuutta mutta rotumääritelmän mukaan se on virhe. Väritykseltään rotu on monipuolinen, yleisesti maanvärinen ja joskus läikikäs tai juovikas.
-
- Tavallinen amerikanakita
-
- Pitkäkarvainen amerikanakita
Luonne, vietit ja kasvatus
Kuten monia muitakin rotuja, amerikanakitoja kuvaillaan hyvin superlatiivisesti ja abstraktisti, viitataan tässä kuitenkin niihin yleisimpiin piirteisiin, mitä näiltä koirilta löytyy.
Pidetään mielessä, että pennusta vanhukseen asti rodut toimivat aistien ja viettiensä varassa, akitoilla tämä tulee yleisimmin esiin pienen piirin vahtikoirana. Se lämpeää tuntemattomille ihmisille hyvin hitaasti, jos ollenkaan, ja muiden koirien (varsinkin samaa sukupuolta olevien kanssa uroksien kohdalla) ne eivät välttämättä tule toimeen.
Vahtikoiran vietti voi hyvinkin tulla amerikanakitan kanssa ilmi hauskoillakin tavoilla, esimerkiksi oravan viillettäminen takapihalla tai naapurin kolistelu voi aiheuttaa korvat pystyssä vahvaa tuijottamista, yleensä ne eivät nosta meteliä haukkumalla elleivät ne koe jonkun astuvan niiden rajojen yli, tämän takia juuri uusien ja tuntemattomien ihmisten kanssa tämän rodun kanssa tulee olla varovainen ja tehdä läksynsä.
Jokainen koira tarvitsee luonnollisesti koulutusta ja sosialisointia etteivät sen aistit ja vietit määrää sen ja sen omistajien elämänkulkua. Akitat ovat onneksi melko älykkäitä mutta niiden oikukas luonne vaatii yksilökohtaista koulutusta, on löydettävä se asia mikä motivoi koiraa ja hyödynnettävä sitä, useimmiten se on tietysti ruoka mutta toisille riittää hellyys ja kehut. Rodun ”kiintiö” voi tulla kouluttaessa äkkiä täyteen niiden oikukkaan ja itsenäisen luonteen vuoksi jolloin kannattaa pitää mielessä jokapäiväinen, arkinen koulutus; esimerkiksi kävelyttäessä on hyvä palkita koiraa siitä jos se ei reagoi negatiivisesti muihin.
Amerikanakitan suurin kontrasti tuleekin juuri luonteenpiirteissä esille, se lämpenee toisille todella hitaasti ja tarvitsee mahdollisuuden vetäytyä omiin oloihinsa kotosalla, mutta näistä huolimatta se kiintyy isäntäväkeensä hyvin, hyvin läheisesti ja tahtoo olla touhuissa mukana. Moni kuvailee akitojansa myös jääräpäisiksi – on monta tarinaa siitä kuinka ”mielensä pahoittanut” amerikanakita voi lyödä ns. pillit pussiin ja jäädä vaikka kävelyn aikana paikalleen istumaan josta näinkin isoa koiraa on vaikea narusta vetämällä saada takaisin mukaan, huumorintaju on monen mukaan tarpeellinen laatu näiden koirien kanssa.
Koiran kiintymyksestä voin kertoa vain oman kokemukseni kuvissakin esiintyvien Ozzy-amerikanakitan kanssa. Vietin sen kanssa roimasti aikaa sen ollessa pentu, ja näin kahdeksan vuotta sen jälkeenkin sen reaktio vierailullani on aina samanlainen, koira ei pysy intonsa ja ilahtumisensa kanssa pystyssä, se taklii hellästi, päästelee mitä ihmeellisimpiä ääniä eikä jätä allekirjoittanutta rauhaan kunnes jokainen tuoksu on analysoitu ja jokainen rapsutus on rapsuteltu.
Rotujen ominaispiirteitä tuumaillessa on hyvä myös muistaa, että jokainen koira on loppujen lopuksi yksilö, joka kasvaa ja kehittyy piirteidensä ympärillä, eikä toisin päin. Jokaisella koiralla eri piirteet voivat ilmeytyä eri tavoin ja niiden käytös on aina loppujen lopuksi kasvatuksen ja rodun aistien yhteinen tulos.
