GIF Cycler Embedded GIF

Yrittäjyys

Unelmani yrittäjänä toteutui

Ilkka Säkkinen on nuoresta asti unelmoinut yrityksen perustamisesta, mutta ei vain tiennyt mistä hän perustaisi sen. Hän on saanut työskennellä hyvissä työ paikoissa, joissa hän on voinut huomata omat vahvuutensa. Reilu 40- vuotiaana Säkkinen Perusti yrityksen nimeltä ENP Oy kahden sen aikaisen työpaikan kollegan kanssa.

Säkkisen mielestä heidän yrityksessänsä suurimpia haasteita ovat henkilöstöön liittyvät asiat. Henkilöstön valintaan pitää käyttää aikaa. Tuli todetuksi, että paras päätös yrityksen hyväksi oli itse yrityksen perustaminen.

Säkkinen kehottaa nuoria, jotka miettivät yrittäjyyttä miettimään, mikä olisi se oma juttu. Intohimo ja unelmointi vievät jo pitkälle, mutta yrittäjänä pitää myös haluta rahaa, jotta yritys voi rahallisesti menestyä. Yrittäjän täytyy olla rohkea, mutta apua voi kysyä ja tukea kyllä saa, Säkkisen sanojen mukaan ” yksin ei kannata olla, mutta kannattaa silti olla rohkea”.

Säkkisen mielestä ennen yrittäjyyttä on mietittävä, miten yrittäjänä aiot erottaa vapaa aikasi ja työsi toisistaan. On tärkeä puhua aiheesta perheesi kanssa ja tiedostaa, että perhe on työtä tärkeämpi. Säkkinen kuitenkin kertoo, ettei itsekkään ole täydellinen ja ei aina priorisoi perhettään työnsä edelle, koska joskus työn tekoon jää koukkuun ja välillä yrittäjyys vie aikaa, mutta se ei saa olla jatkuvaa, muuten se vaikuttaa muuhun elämään. 

Kuvat: Thilda Säkkinen
Videon ohjaus, editointi ja kuvaus: Thida Säkkinen
Artikkeli: Thilda Säkkinen

  • Tatu Auvinen – Oululainen media-alan osaaja

    Tatu on Oululainen nuori, jolla on laaja kokemus eri media-alan osa-alueista, olipa kyseessä ääni, kuva tai visuaalinen suunnittelu, Tatu osaa sen. Monitaituri Tatu Tatulla on taitoa vähän joka…

  • Nosework

    Tein näyttötyöni nosework nimiestä koiraharrastuksesta. Haastattelin työhöni Tiia Lyytistä.  Noseworkin päämääränä koiralle on etsiä ja merkata määrättyä hajua. Ohjaajan täytyy siis seurata koiran eleitä mahdollista merkkaamista varten ja ohjata…

  • Jonna Taikatie – Unelmatyönsä luova rakentaja Ylivieskasta

    Ylivieskassa asuva Jonna Taikatie on nimensä veroinen. Hän kulkee taianomaista polkuaan, jota luovuus valaisee. Vuosien tauon jälkeen elämään palannut taide ei ole Jonnalle vain ilmaisun väline, vaan syvästi…

  • Göreme Höyhtyä

    Göreme-ravintoloiden tarina alkaa Marmarisista Hasim Cevirel työskenteli hotellien ja ravintoloiden parissa Marmarisissa, Turkissa, kunnes muutti Suomeen vuonna 1992. Kolmen opiskeluvuoden jälkeen hän siirtyi ravintola-alan yrittäjäksi juuri sopivaan aikaan…

  • Kummacon

    kummacon 2025

    Osallistuin Kummaconiin keväällä 2025, ja tapahtuma oli jälleen kerran vaikuttava kokemus. Kummacon on Oulussa järjestettävä ilmainen kirjallisuus- ja popkulttuuritapahtuma, joka on jo vakiinnuttanut asemansa pohjoissuomalaisessa kulttuurielämässä. Tänä vuonna…

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *