GIF Cycler Embedded GIF

Se toisenlainen grilli

Grilli on saanut paikkansa Jäälin kohdalla Kuusamontien varrelta jo 70-luvulla, ja siitä eteenpäin se on vain onnistuneesti edistänyt toimintaa ja tilojansa. Ilmapiiri muodostuu vastaanottavasti tehokkuudesta, huumorintajusta ja hyvästä ruuasta.


”Pyritään olemaan työpaikka, joka on vähän niinkuin toinen koti.” –Leinonen sanoo.

Niko Leinonen on pyörinyt jo kauan ravintola-alan toimissa ja ensikosketus töiden kanssa oli pikimmiten 5-vuotiaana karkkipussien pyörittely grillillä. Kokemusta vuosien varsilta on kerääntynyt jo erikoinen määrä ja se on saanut tiloille omaperäisen ja toimivan ympäristön. Leinonen vakuuttaa, että jokaisella on työpaikalla vapaus toteuttaa itseään ja uusia ideoita. ”Ei mennä niin sanotusti yhden pillin mukaan.”

Haasteitakin työstä löytyy. Arjen ja nyt kahden grillin pyörittämisen tasapainottaminen voi tuntua toisina päivinä rankemmalta, mutta työstäkin palautuu esimerkiksi vaimon ja perheen kanssa oleskelulla, ulkoilemalla ja hyvillä yöunilla.

”Suunnitelmissa on ja kovasti tähtäimessäkin tällä hetkellä että ei tämä Kaakkuri ainoaksi laajentamiskohteeksi jää.”

Ketjun laajentaminen tähtää Oulun alueelle sekä mahdollisesti ulkopuolellekin, antaen enemmän mahdollisuuksia markkinoinnille ja asiakaspalvelulle. Varovasti asiaa siis lähestytään, ja tarkastellaan ensin miten sujuu uusimalla lisäyksellä.

  • Tatu Auvinen – Oululainen media-alan osaaja

    Tatu on Oululainen nuori, jolla on laaja kokemus eri media-alan osa-alueista, olipa kyseessä ääni, kuva tai visuaalinen suunnittelu, Tatu osaa sen. Monitaituri Tatu Tatulla on taitoa vähän joka…

  • Nosework

    Tein näyttötyöni nosework nimiestä koiraharrastuksesta. Haastattelin työhöni Tiia Lyytistä.  Noseworkin päämääränä koiralle on etsiä ja merkata määrättyä hajua. Ohjaajan täytyy siis seurata koiran eleitä mahdollista merkkaamista varten ja ohjata…

  • Jonna Taikatie – Unelmatyönsä luova rakentaja Ylivieskasta

    Ylivieskassa asuva Jonna Taikatie on nimensä veroinen. Hän kulkee taianomaista polkuaan, jota luovuus valaisee. Vuosien tauon jälkeen elämään palannut taide ei ole Jonnalle vain ilmaisun väline, vaan syvästi…

  • Göreme Höyhtyä

    Göreme-ravintoloiden tarina alkaa Marmarisista Hasim Cevirel työskenteli hotellien ja ravintoloiden parissa Marmarisissa, Turkissa, kunnes muutti Suomeen vuonna 1992. Kolmen opiskeluvuoden jälkeen hän siirtyi ravintola-alan yrittäjäksi juuri sopivaan aikaan…

  • Kummacon

    kummacon 2025

    Osallistuin Kummaconiin keväällä 2025, ja tapahtuma oli jälleen kerran vaikuttava kokemus. Kummacon on Oulussa järjestettävä ilmainen kirjallisuus- ja popkulttuuritapahtuma, joka on jo vakiinnuttanut asemansa pohjoissuomalaisessa kulttuurielämässä. Tänä vuonna…

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *