GIF Cycler Embedded GIF

Day in a life at Fingersoft

Fingersoft on yksi ellei jopa tunnetuin suomalainen pelifirma perustettu miehen nimeltä Toni Firgerroos ansiosta vuonna 2012.

Toni Fingerroos perusti Fingersoftin kehittämällä monen tunnetun Hill Climb Racing videopelin.

Vuosia on jo kuitenkin kertynyt vuodesta 2012 joten miten asiat ovat nyt? Mä menin ottamaan asiasta selvää viettämällä yhden päivän Fingersoftilla.

Loppuvuonna 2011 Toni Fingerroosin piti valita työnhaun ja oman yrityksen perustamisen välillä. Hän löi vetoa itsensä kanssa ja alkoi kehittää mobiilisovelluksia Android-laitteisiin.

Fingersoftin hän perusti vuonna 2012 yhdessä avovaimonsa ja Teemu Närhen kanssa, josta tuli yrityksen toimitusjohtaja.

Yrityksen nimen Toni oli jo keksinyt 10-vuotiaana, kehittäessään hänen ensimmäistä peliänsä.

Helmikuussa 2012 Toni julkaisi Cartoon Camera -sovelluksen. Sovellus ladattiin yli 10 miljoonaa kertaa. Fingersoft lisää kamera sovelluksia, joita myös ladattoon kymmeniä miljoonia kertoja.

Syyskuussa 2012 julkaistu Hill Climb Racing -peli sai alkunsa fysiikan testailusta. Toni työskenteli pelin parissa monta tuntia päivässä parin kuukauden aja. Kuukausi Android-julkaisun jälkeen pelistä myös julkaistiin iOS-versio. Ensimmäisten 12 kuukauden aikana Hill Climb Racing -peliä ladattiin yli 100 miljoonaa kertaa.

Marraskuussa 2012 yhtiössä oli kaksi työntekijää jo kolmannen palkkausta suunniteltiin.

Vuoden 2013 puolella yrityksellä oli 12 työntekijää.

Syyskuussa 2015 Fingersoft ja Rakennusteho Group ostivat Oulun torinrannassa Aleksanterinkadun varrelle sijainneen kortteli rakennukset, joissa oli toiminut Oulun yliopiston arkkitehtiosasto. Nykyään täällä sijaitsee Fingersoftin toimisto tilat

Vuonna 2016 Fingersoft julkaisi Hill Climb Racing 2 -pelin, jossa oli moninpeliominaisuus, jota ei oltu nähty vielä muissa Fingersoftin peleissä

Vuoteen 2018 mennessä Fingersoftin julkaisemia pelejä oli ladattu maailmanlaajuisesti yhteensä yli miljardi kertaa. Yhtiö ei julkaissut uusia pelejä, mutta sen liikevaihto oli 21 miljoonaa euroa.

Vuonna 2019 Teemu Närhi luopui omasta tahdostaan toimitusjohtajan tehtävistä ja siirtyi Fingersoftilla koodaajaksi. Fin­ger­sof­tin uutena toi­mi­tus­joh­ta­jana aloitti Celine Pasula. Helmikuussa 2021 toimitusjohtajana aloitti Jaakko Kylmäoja. Helmikuussa 2025 Teemu Närhi siirtyi toimitusjohtajaksi Jaakko Kylmäojan tilalle.

Vuonna 2020 Kiinan markkinoilla Fingersoft toimii yhteistyössä MyGamez-yrityksen kanssa, jonka kehitykseen se on sijoittanut.

Kokemukseni Fingersoftilla oli todella mukava, työntekijät olivat todella mukavia minua kohtaan. Asiaa oli eikä koskaan tullut tylsää, aina löytyi joku jonka kanssa jutella.

Se oli todella mielenkiintoista päästä näkemään Fingersoftin toimistotilat ja työympäristö.

Olin mukavasti yllättynyt työntekijöiden joustavista työajoista ja kuinka paljon vapautta työntekijöillä on.

Minulta jäi todella positiivinen ajatus Fingersoftista käyntini jälkeen

Kävin vierailemassa Fingersoftin toimitolla yhden päivän ajan ja tässä on mitä näkyi.

Sain haastattelun aikaiseksi Daniel Rantalan kanssa. Daniel on Fingersoftin Cheif Growth Officer eli suomeksi kasvujohtaja.

Kuvaaja: Tuomas Pennanen
Videon ohjaus, editointi ja kuvaus: Tuomas Pennanen
Artikkeli: Tuomas Pennanen
Haastateltu: Daniel Rantala

  • Harjoittelu Harrikat Minttiin TV-sarjan tuotannossa

    Työharjoittelu mahdollisuus tuli kuin tilauksesta ja olin valmis tarttumaan tarjoukseen kuultuani, että pääsen olemaan osana Harrikat minttiin -sarjan kuvauksissa. Toni Kaijala ja Aki ”LuckyAki” Häkkinen olivat ensimmäisenä päivänä…

  • Esteratsastus – vauhtia, taitoa ja luottamusta

    Esteratsastus on laji, joka yhdistää vauhdin hurman, teknisen taidon ja ainutlaatuisen yhteistyön hevosen kanssa. Monille se on intohimo, joka alkaa jo lapsuudessa – kuten myös tämän artikkelin haastatellulle…

  • Terwa Kruisinki

    Terwa kruisinki tapahtumana Lähdimme tutustumaan oululaiseen autokulttuuriin kevään ensimmäiseen vanhempien autojen tapahtumaan Terwa kruisinkiin.  Terwa kruisinki kerää oululaisia autoharrastelijoita yhteen lauantaisin Oulun automuseolle, josta he ajavat letkassa Ruskon…

  • Voittajasta valmentajaksi

    Maria Vehkaperän inspiroiva polku Kävimme haastattelemassa Vehkaperää ja hän kertoi aloittaneensa nyrkkeilyn vuonna 2012 nähtyään Eva Wahlströmin ottelemassa televisiossa. Maria Vehkaperä 24 on Oulun Tarmon valmentaja jolla on…

  • Mitä Oulu harrastaa -Happihyppely live show

    Oulu, meidän rakas sumuinen kaupunki täällä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa. Kaupunki, jonne aurinko laskee ja tuuli puhaltaa.Oulu tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille- ja tasoisille asukkailleen. Kaupungin kauniit luontoalueet ja lähimetsät tarjoavat…

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *