skomaton juoksu on ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu suunnistusrastitapahtuma ja se järjestettiin tänä syksynä nyt kolmatta kertaa. Minulla oli toisen vuoden opiskelijana ja tapahtuman toimittajana mahdollisuus päästä seuraamaan kahden päivän ajan hyvinkin läheltä opiskelijoiden heittäytymistä juoksutapahtumaan ja aistimaan fiiliksiä myös sen ympäriltä. Sain kuvaajaksi mukaan vielä kolmosvuoden opiskelijan Jenna Pietarisen ja mielenkiinnolla odotimme kisan käynnistymistä.
Uskomaton juoksu -tapahtuma aloitettiin jakamalla opiskelijat pienryhmiin. Pienryhmät kokoontuivat sovitusti koulun pihalla ja tunnelma oli odottava. Olimme kuvaajani kanssa sopineet, että lyöttäytyisimme jonkun ryhmän matkaan, joka olisi myös mahdollisimman avoin mukana olollemme. Sivusta seurattuna ykkösryhmä erottui muista ryhmistä ryhmän keskinäisellä hyvällä kommunikoinnilla. Iloinen porina erottui joukosta ja rohkenin kysyä sopisiko, että liittyisimme seuraan ja seuraisimme heidän kilpailun kulkua ja sehän sopi. Siten ryhmä ykkösen jäsenet valikoituivat meille tämän artikkelin päähenkilöiksi.
Ryhmä ykkösen opiskelijat olivat Nanna Vanhatalo, Saija Kadenius, Jere Vorne, Henri Poikela ja Santeri Nissinen. Opiskelutaustaa ryhmällä oli laidasta laitaan, Henri ja Jere olivat tulleet suoraan peruskoulusta, kun taas Santerilla, Nannalla ja Saijalla oli jo opiskeluja sekä työhistoriaa eri aloilta takana. Lähtötunnelmaa ryhmä kuvaili jännittävän uteliaan odottavaksi. Ryhmä 1 oli valmiina matkaan.
Lähtöpaikalla vihjekirjeen saatuaan ryhmä ratkaisi nopeasti vihjeestä, että ensimmäinen rastipaikka on lintulammella ja sitä kohti lähdettiinkin reippaasti heti kävelemään. Välillä otettiin jo juoksuaskeliakin, kun kilpailuvietti heräsi henkiin ja kaulaa haluttiin kuroa enemmän muihin kanssakilpailijoihin.
Lintulammen tehtävärastilla odotti 14 tietokilpailukysymystä vailla vastauksia. Nyt jokaisen ryhmäläisen tieto oli tarpeen, koska jokaisesta väärästä vastauksesta seuraisi sakkokierros. Sakkokierroksessa yhden kilpailijoista tulisi kantaa vedellä täytettyä tarjotinta määrätty matka ja jos vettä loiskuisi tulisi lisää aikasakkoa 10-40s, riippuen menetetyn veden määrästä joka lopussa mitattaisiin. Tässä joukossa oli selkeästi tietäjiä nyt paikalla ja oikeita vastauksia tuli heti alkuun jo useampia. Muutama hutiveikkauskin sattui, mutta sakkokierrokset vedettiin niin mallikkaasti vakailla käsillä tarjotinta kannatellen, ettei pisaraakaan läiskynyt matkan varrelle. Rasti selätettiin ja uusi vihje ohjasi oikein taas eteenpäin. Ei mennyt aikaakaan, kun päästiin jo toisen rastin kimppuun.
Toisella rastilla vaadittiin edemmän heittäytymistä, oli kuusiosaisen sarjakuvatehtävän aika. Ryhmällä ei mennyt sormi suuhun tässäkään kohtaa vaan ryhmäläiset alkoivat heti improvisoimaan ja ideoimaan tarinaa. Välillä poseerattiin kivien päällä ja välillä fillaria vasten. Puhelimet napsivat kuvia eri kuvakulmista. Myös kuvatekstit tuntuivat syntyvän kivuttomasti ryhmässä rupatellen ja nauraen. Hurtilla huumorilla höystetty Aamutouhut-sarjakuva saatiin valmiiksi ja päivän viimeinen vihje kutsui lentämään takaisin kotkanpesään eli koululle. Vielä riitti ryhmällä virtaa ja välimatkaa taitettiin taas rivakkain askelin tai joutuisasti juosten.
“ Ryhmällä ei mennyt missään kohtaa sormi suuhun vaan rastitehtävät saatuaan ryhmäläiset alkoivat heti improvisoimaan ja ideoimaan. ”
Päivän kolmas rasti oli kamerajalustan kasaus. Taas tartuttiin heti toimeen ja jalusta tuntui kasvavan nopeasti useampien käsiparien ruuvatessa lukkoja auki. Hieman oli jalustan balanssi hakusessa, mutta rastinvetäjä Yanet Pelasoja ohjasi lopuksi opiskelijat hyväksyttyyn suoritukseen. Jalustan purku ja kasaan saattaminen ei tuottanut ryhmälle vaikeuksia. Sivusta seurattuna päivän suoritus hipoi kokonaisuudessaan jo huippua, mutta toisaalta emme tienneet muiden ryhmien suorituksista, vielä ei ollut tuuletuksien aika.
Pari viikkoa myöhemmin voittajat vihdoin julkistettiin, ryhmä yksi oli ykkönen ja todellakin ansaitusti.
TEKSTI: Eija Heikkilä
KUVAT: Jenna Pietarinen
