Loppuvuoden ja tulevan alkuvuoden elokuvafestivaalit Suomessa
Tampereen elokuvajuhlien 2024 ”Triangle of Hope” -elokuvan näytös Tampereen tuomiokirkossa. Kuva: Jeffrey Mayeda
Elokuvanäytöksille, etenkin ensinäytöksille kenties keskeisimpien tapahtumien eli elokuvafestivaalien määrä maailmalla liikkuu sadoissa, jopa tuhansissa. Tämähän ei ole yllättävää, sillä uusia elokuvia tehdään ja julkaistaan vuosittain lukemattomia määriä, ja monenkirjavalle elokuvatuotannolle on olemassa myös monenkirjava kattaus erilaisia tapahtumia. Elokuvafestivaalit ilmiönä on ainakin yli yhdeksänkymmentä vuotta vanha – ensimmäiset edelleen järjestettävät Venetsian elokuvajuhlat järjestettiin vuonna 1932. Suomessakin elokuvajuhlia järjestetään vuosittain kymmeniä, joista suurin osa ajoittuu loppukesälle ja alkusyksylle. Entä miltä näyttää tapahtumatarjonta talvella ja keväällä? Tässä katsaus vuoden viimeisiin ja tulevan vuoden ensimmäisiin elokuvatapahtumiin!
Loppuvuoden tapahtumia
27. CINEMADROME 8.–9.11.
Cinemadrome on kauhu-, scifi- ja splatterelokuviin keskittyvä elokuvatapahtuma, joka pidetään Arthouse Cinema Niagarassa Tampereella. Vuodesta 2010 lähtien tapahtumaa on järjestetty jo 26 kertaa, eli noin kahdesti vuodessa. Seuraava Cinemadrome järjestetään 8.–9. marraskuuta. B-luokan kauhumätön ja kulttielokuvien intoilijoille parempaa tapahtumaa saa kovasti etsiä!
Lisätietoa: https://www.arthousecinemaniagara.fi/fi/erikoisnaytokset/cinemadrome
REFUGEE FILM FESTIVAL 9.–11.11.2023
Refugee Film Festival (RFF) on monikielinen elokuvafestivaali, joka käsittelee elokuvien ja keskustelujen keinoin pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä teemoja. Tapahtuma järjestetään Korjaamo Kinossa Helsingissä. Ohjelmistossa on lyhyitä ja pitkiä elokuvia, dokumentteja ja draamaelokuvia, kotimaisia ja ulkomaisia. Elokuvanäytösten yhteydessä pidetään paneelikeskusteluita, ja tämän vuoden keskustelut käsittelevät Palestiinan tilannetta sekä ulkomaalaislain muutoksia. RFF järjestää myös ympärivuotisia elokuvanäytöksiä. Tapahtuman tuottajana toimii kansalaisjärjestö Turvapaikanhakijoiden tuki ry.
Lisätietoa: https://rff.turvapaikanhakijoidentuki.fi/
NIGHT VISIONS 13.-17.11.2024
Night Visions on Helsingissä kahdesti vuodessa järjestettävä elokuvatapahtuma, jonka ohjelmatarjonta keskittyy fantasia-, kauhu-, scifi- ja toimintaelokuviin ympäri maailman. Tämän päälle myös valikoima ajankohtaisia dokumenttielokuvia tuo taatusti monenkirjavan ja kattavan ohjelmiston tähän viisipäiväiseen tapahtumaan, joka kerää vuosittain tuhansia kävijöitä. Tapahtuman yhteydessä palkitaan yleisön äänestyksillä suosikki, johon kaikki uudet pitkät elokuvat ovat ehdolla. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1997.
Lisätietoa: https://www.nightvisions.info/wp/
43. OULUN LASTEN- JA NUORTEN ELOKUVAFESTIVAALI 18.-24.11.2024
Oulun kansainvälinen lasten- ja nuorten elokuvien festivaali on marraskuun viikolle 47 ajoittuva lapsille ja nuorille suunnattu katselumus- ja kilpailutapahtuma, jonka järjestää vuosittain Oulun Elokuvakeskus ry. Tapahtuma on järjestetty 43 kertaa vuodesta 1982 lähtien, ja kerää vuosittain noin 30000 kävijää.
Tapahtuman elokuvatarjonta koostuu suurelta osin kilpailuihin osallistuneista elokuvista. Kilpailut on jaettu viiteen lahkoon: lastenelokuvien kilpailu, nuortenelokuvien kilpailu, kotimainen kilpailu, EFCA-palkinto ja EFCA-lyhytelokuvakilpailu. Lisää tietoa kilpailuista ja niihin ilmoittautumisesta: https://www.oulufilmfestival.fi/kilpailut-saannot/
9. Porin elokuvafestivaali 28.11.-1.12.2024
Porin elokuvafestivaali on kolme päivää kestävä elokuvan ja audiovisuaalisen taiteen juhla, jonka ohjelmisto on enimmäkseen maksutonta. Yhdeksättä kertaa järjestettävä elokuvafestivaali tarjoaa monipuolisen ohjelmiston lyhyine ja pitkine elokuvineen sekä musiikki- ja äänitaideesityksineen. Aikataulut ja ohjelmistot päivittyvät osoitteessa https://porifilmfestival.com/
Seuraava vuosi…
SKÁBMAGOVAT 23.–26.1.2025
Vuodesta 1999 lähtien järjestetty alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat pidetään taas Inarissa tammikuun 23.–26. päivinä. Festivaalin järjestäjiä ovat Saamelaistaiteen tukiyhdistys, Alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábma, Yle Sámi Radio, Saamelaismuseo, luontokeskus Siida ja Inarin kunta. Festivaalin erikoisuutena on ohjelmisto, joka keskittyy alkuperäiskansaan kuuluvien tekemiin tai heistä kertoviin elokuviin sekä muuhun taiteeseen. Myös tähtitaivaskattoinen kokonaan lumesta rakennettu elokuvanäyttämö tekee paluun!
Festivaalin tavoitteena on juhlistaa kulttuurillista rikkautta sekä vahvistaa alkuperäiskansojen yhteistyötä, yhteenkuuluvuutta ja vuoropuhelua. Skábmagovat-palkinto jaetaan tunnustuksena saamelaisen kulttuurin ja yhteisön eteen tehdystä työstä.
Lisää: http://www.skabmagovat.fi/
DOCPOINT 4.–9.2.2025
Suomen suurin dokumenttielokuviin keskittyvä tapahtuma DocPoint järjestetään Helsingissä (ja myös Tallinnassa!) jälleen ensi helmikuun ensimmäisellä viikolla. Vuosittain kolmisenkymmentätuhatpäisen yleisön keräävää tapahtumaa on järjestetty yli 20 vuoden ajan. Helsingissä eri dokumenttielokuvia näytetään seitsemässä eri sijainnissa noin 100. Kaikki kansainvälisen sarjan elokuvat ovat Suomen ensiesityksiä.
Tapahtumassa jaetaan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun palkintojen lisäksi suomalaista dokumenttielokuvaa luovasti kehittäneelle merkittävälle elokuvatyölle Aho & Soldan -palkinto sekä vastaavasti henkilölle/yhteisölle Apollo-palkinto.
Lue lisää: https://docpointfestival.fi/
55. TAMPEREEN ELOKUVAJUHLAT 5.–9.3.2025
Jo vuodesta 1968 järjestetyt Tampereen elokuvajuhlat on lyhytelokuvaan keskittyvä kansainvälinen festivaali ja on Euroopan suurimpia kaltaisiaan – viime vuosina paikalla on ollut noin 30000 kävijää vuosittain. Viisipäiväinen tapahtuma sijoittuu vuoden 10. viikolle. Ohjelmisto on laaja ja elokuvien välillä on paljon tyylillistä vaihtelua.
Tapahtuma sisältää kolme kilpailua: kotimaisen, kansainvälisen ja “Generation XYZ” -nimisen genre-elokuville pyhitetyn kilpailun. Kilpailuihin osallistuneiden elokuvien määrälukemat olivat viime vuonna sadoissa – kansainvälisen kilpailun jopa tuhansissa – ja niistä on valittiin kilpailunäytöksiin yhteensä 125 elokuvaa näytettäväksi.
Lisätietoa: https://tamperefilmfestival.fi/
SUOMALAISEN ELOKUVAN FESTIVAALI 10.–13.4.2025.
Vuodesta 1992 järjestetty Suomalaisen elokuvan festivaali järjestetään Turussa Kino Dianassa ja Logomossa 10.–13.4.2025. Luvassa on vain kotimaisia elokuvia, niin uusia kuin vanhojakin; niin dokumentteja kuin fiktioitakin. Erityistä menneen vuoden ohjelmistossa oli, että kaikki elokuvat olivat naisten ohjaamia. Mikä tulevan vuoden teema tulee olemaan?
Lisätietoa: https://www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi/