Jyväskylän luonto
Kuvasin näyttötyökseni esittelyn Jyväskylän luonnosta, tarkemmin Äijälän alueesta. Jyväskylä on Suomen liikuntapääkaupunki ja sen todellakin huomasin lähdettyäni kalaan alkuillasta. Kalastuspaikalle oli noin kolme kilometriä, mutta huomasin ajan kuluvan paljon hitaammin, kun jäin ihastelemaan metsiä ja vesistöjä matkan varrella.
Mystisiä metsiä ja upeita maisemia
Jyväskylässä on todella säästelty luontoa, vaikka uusia asuntoalueita onkin rakenneltu. Muun muassa keskellä metsää, piilossa pyöräteiltä oli pieni, mutta avara alue suoraan lammen näköisen vesistön vieressä. Fiilis kyseisellä paikalla oli aivan uskomaton ja näky kuin suoraan elokuvasta.
Lähdin kiertelemään teitä ja polkuja hieman pettyneenä huonosta kalaonnesta, mutta pettymyksen tunne ei kestänyt kauan, kun löysin sillan, josta näkymät olivat aivan mahtavat. Aurinko oli sopivasti laskemaisillaan ja vesi kimmelsi ihanasti. Veneitä meni edes takaisin vesistöä pitkin ja näin paljon ihmisiä viettämässä aikaa alhaalla nurmikolla.
Seuraavana päivänä olikin jo aika lähteä takaisin Ouluun. Jäin kaipaamaan yllättäviä ja upeita luontokohteita ja olisin todellakin halunnut nähdä lisää.
Vaikka Oulussa on myös samankaltaista upeaa luontoa, oli Jyväskylä ihan oma kokemus. Toivotaan seuraavalle kerralle parempaa kalaonnea!
“ Luonnossa rentoutuu. ”
Kuvat: Saimi Possakka
Videon editointi ja kuvaus: Saimi Possakka
Artikkeli: Saimi Possakka