Sukupolvenvaihdos. Se on edessä monella maatilallisella. Mitä tehdä silloin, kun oma elämä on toisaalla, mutta kotitila tarvitsee uuta isäntää?

Tämän kysymyksen Varpaisjärveltä kotoisin olevan Teemu Hipin piti ratkaista.  Vaakakupissa painoi hyväpalkkainen Oulun Nokialla oleva vakituinen työ ja Oulusta hankittu asunto. Toisaalta halu elää maaseudulla ja viedä eteenpäin kotitilaa, jolle monet sukupolvet jo häntä ennemmin ovat oman panoksensa antaneet.

Alku

Hipin tila sai alkunsa sotien jälkeen, kun isoisovanhemmat joutuivat lähtemään luovutetusta Karajalasta. Heille osoitettiin pieni tila Varpaisjärveltä, jonne oli kotiuduttava. Pellot raivattava, talo rakennettava, lehmät ruokittava ja hoidettava. Kaikki oli aloitettava alusta.

Muutos

Maailma on siitä paljon muuttunut. Omavaraisesta maatalousyhteiskunnasta on tullut huipputeknologiaan nojaava moderni palveluyhteiskunta. Tämä näkyy pienoiskoossa myös Teemun elämässä, jossa edellinen sukupolvi sai vielä elantonsa maataloudesta, nyt maataloutta pitää piettää pystyssä EU tuilla. Teemukin tekee päätyötään Nokialla ja sanojensa mukaan ”harrastaa” maanviljelyä.

Päätös

Päätös oli lopulta selvä, 2020 Teemu osti tilan isältään. Tilan uusi suunta oli kuitenkin mietittävä. Eläimet tarvitsevat hoitoa joka päivä, mutta se ei ollut mahdollista. Oulusta Varpaisjärvelle on noin 300 km. Oli kova päätös pistää eläimet pois, mutta muutakaan ei siinä tilanteessa voinut. Nyt on mahdollista olla talvet Oulussa ja säästää lomat kylvö ja sadonkorjuun aikaan.

Teemu jatkaa edelleen kasvisviljelyä; kauraa, mesikasveja, apilaa, apilapitoista heinää. Nämä menevät lähitilojen tarpeisiin, nyt kun omaa karjaa ei enää ole.

Tilan osto ja jatko

Ennen tilan ostoa, Teemu opiskeli työnohessa luomuviljelijäksi. Eläinten poislaitto, vaikka olikin pakon sanelemaa, ei ollut sellaista kehitystä, jota Teemu toivoi. Tilaa piti kehittää, ei ajaa alas. 2021 keväällä hän otti kokeeksi kaksi mehiläispesää. Tästä tuli satoa noin 90 kiloa hunajaa. Ensikertalaiselle tämä oli rohkaisevaa, sillä tulos on kova kahdelle pesälle. Keväällä 2022 pesiä oli jo 11. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, ammattimaiseen tuotantoon tarvitaan ainakin 100 pesää.

Pienestä on kuitenkin hyvä aloittaa. Sanotaan, että kova kaveri oppii mehiläistarhaajaksi 5 vuodessa, jos on hyvä, niin kymmenessä. Joillekin se kestää 15 vuotta. Jotkut taas eivät opi ikinä”. Kohta nähdään mihin sarjaan Teemu pääsee, alku oli ainakin lupaava.

Teemu voi lämpimästi suositella mehiläistarhausta monille maanviljelijöille. Näin saataisiin apilapellot hyötykäyttöön koko kasvukauden ajaksi ja kauppoihin kotimaista hunajaa ulkomaisen sijaan. Maanviljelijälle itselleenkin kertyisi hieman lisäansioita. Myös luonnon monimuotoisuudelle mehiläistarhaus on hyväksi, sillä myös luonnon pölyttäjät pitävät hunajakukasta ja niitä näkeekin pörräämässä enemmän kuin tarhamehiläisiä.

Mehiläistarhaus

Maallikolle ei välttämättä avaudu, mitä kaikkea mehiläisten hoito vaatii. Vaikka ne eivät tarvitsekaan jokapäiväistä hoitoa, pitää pesien kehitystä tarkkailla 6-9 päivän välein, ja ohjata niiden kasvua oikeaan suuntaan. Pitää huolehtia mehiläisten tartuntatautitilanteesta, huolehtia myös pesien kunnosta talvea varten. Parvea pitää tarkkailla ja tarvittaessa jakaa uusiin pesiin. Helposti käy, että parvi kasvaa liian suureksi ja karkaa. Pesiä voi kuolla talven aikana. Ja kun kaiken on saanut kuntoon, hunajan tuotanto hyvää ja pesät terveitä, saattaa paikalle ilmaantua karhu. Karhu kun pääsee hunajan makuun, niin se ei anna periksi. Lopulta se tuhoaa koko tarhan. Monet mehiläistarhaajatuttavat ovatkin joutuneet rakentamaan monikerroksisen sähkölanka-aidan pesiensä turvaksi. Teemun tilalla karhu ei vielä ole vieraillut, mutta vain 20 kilometrin päässä olevalla tarhalla oli ”hunaja nalle” käynyt pistämässä kättä pesään ja tuottanut yhdellä käynnillään 10 000€ vahingot.

Heinä-elokuussa hunaja kerätään talteen, hunajakakut kuoritaan, lingotaan ja lopuksi hunaja suodatetaan ja purkitetaan.

Maaseutu

Teemu toivoo, että ihmiset osaisivat nähdä maaseudun arvon paremmin. Se oma rauha, ihmisten välinen luottamus ja yhteistyö, puhdas luonto, puhtaat uimavedet, lenkkeilypolut, eläimien kasvatus. Maalla on tilaa harrastaa ja hengittää.

Maaseudun tulevaisuuden hän näkee edelleen huolestuttavana, mutta toisaalta ne, jotka halusivat muuttaa kaupunkiin ovat jo muuttaneet.

Maaseudulla kuitenkin on oma tekemisen vapaus. Kaupungissa ihminen on pakotettu elämään pienessä kopissa ja pienellä tontilla – jos omaa tonttia nyt edes onkaan. Maaseudun ja kaupungin ero on nykyisten tietoliikenneyhteyksien myötä sillä tavalla kaventunut, että monia töitä voi tehdä etänä asuipa sitten missä tahansa.

TEKSTI : Xi Feng  OIKOLUKU: Arto Myllymäki

KUVAT : Xi Feng, Teemu Hippi, Pexels